Markkinointia

Tuotamme paljon sisältöä erilaisille teemasivustoille. Sisällöstä osa tulee valmiina erilaisten tiedotepalveluiden kautta, ja osa artikkeleista tehdään itse kirjoittamalla, ja osaa varten käydään asiakkaiden luona tekemässä haastatteluja ja ottamassa valokuvia. Työ on monesti toimittajamaista, mutta paljon muutakin. Monesti myös saamamme tiedotteet eivät ole ihan valmiina julkaisemista varten, mutta pienillä muutoksilla niistä saadaan julkaisukelpoista aineistoa, ja mielenkiintoista luettavaa lukijoillemme. Tässä esimerkkejä hieman siitä kaikesta sisältömateriaalista ja alustoista joiden kanssa työskentelemme.

Tykkäätkö autoilusta

Autoilusta ja autoista olemme kirjoitelleet jo vuosia. Olemme myös käyneet koeajamassa kymmeniä autoja ja tehneet joistain vuosien varrella jopa myös videoita, mutta näin 2022 videot ovat vähentyneet, mutta esimerkiksi eurooppalaiset autouutuudet ovat saaneet oman sivustonsa, samoin kuin urheiluautot. Varsinaisesti autoilusta uutisoimme myös Ykkös-Lohjan sivuilla ja parilla muullakin sivustolla, ja välillä kerromme myös autoilusta Itämeren alueella.

Autoilun historia Suomessa alkaa 1800-luvun loppupuolelta, jolloin maahan saapuivat ensimmäiset varakkaat venäläismatkailijat ja toisaalta ruotsalainen teollisuus alkoi kuljettaa tavaraa Suomen läpi Venäjälle. Autojen mainonta alkoi vuonna 1899 ja ensimmäinen autoliike avasi ovensa 1905 – meillä ei ole hirveästi historiaan liittyviä sivustoja, kuin Suomen sotahistoria, ja vanhoista autoista kerromme välillä Classic Wheels sivuston välityksellä.

Taloutta ja raha-asioita

Monien mielessä ovat raha-asiat ja nousevat elinkustannukset olleet viime aikoina päällimmäisinä mielessä, ja näitä asioita varten meillä on useampikin sivustoja, joille tuotamme mainoksia, sekä tarjouslinkkejä – kuten yksi uusimmista nettilainat.fi, joka on sivusto, joka tuo useampia lainatarjouksia tarjolle yhdelle sivustolle niin yrityksille kuin yksityisille.

Viime aikoina olemme myös palanneet takaisin puhelin-ja nettiliittymien markkinointiin, jota teimme 90-luvulla aktiivisesti eräällä Suomessa toimivalle kansainväliselle operaattorille. Nyt 2022 olemme tällä sektorilla mukana vertaaliittymat.fi sivustolla, joka tuo tarjolla edulliset puhelinliittymät ja nopeat nettiliittymät, ja näiden tarjoukset sekä tietoa alasta.

Talousasioihin liittyvät voimakkaasti myös keskustelut suomalaisten varojen käytöstä ja ajatusmallista, joka usein perustuu vanhalle Veikkauksen mainoslauseelle ”jos et veikkaa, et voita” – siinä on yksi syy, miksi suomalaiset laittavat rahansa mieluummin lottoon kuin rahastoihin tai osakesijoituksiin. Raha-asioissa on välillä hyvä tarkastella myös kokonaiskuvaa, ja siinä auttaa Suomen Pankki: Suomalaisten kotitalouksien talletuskanta oli yli 113 mrd. euroa kesäkuussa 2022 eli reilu 5 mrd. euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Kesäkuussa 2022 talletuskanta kasvoi lähes 900 milj. euroa. Talletuskannan vuosikasvuvauhti on kuitenkin hidastunut merkittävästi. Kesäkuussa 2022 kasvuvauhti oli 4,8 %, kun se vielä vuosi sitten vastaavana aikana oli yli 7 %. Viimeksi kasvuvauhti oli hitaampaa syyskuussa 2018. Kotitalouksien talletustileillä olevista varoista 92 % oli käyttötileillä. Kesäkuussa käyttötilien keskikorko oli lähes nolla (0,02 %).

Kotitalouksien osake- ja sijoitusrahasto-omistusten arvo laski edelleen kesäkuussa 2022

Vuoden 2021 lopusta kotitalouksien pörssinoteerattujen osakeomistusten arvo on laskenut lähes 12 mrd. euroa. Vastaavana aikana kotitaloudet ovat sijoittaneet nettomääräisesti 1,2 mrd. euroa lisää osakkeisiin. Kesäkuussa 2022 kotitalouksien pörssinoteerattujen osakeomistusten arvo oli 44,6 mrd. euroa. Suurimmillaan osakeomistusten arvo (56,1 mrd. euroa) oli vuoden 2021 elokuussa.

Kotitalouksien sijoitusrahasto-omistusten arvo on laskenut vuoden 2021 lopun huipusta 4,5 mrd. euroa. Omistusten arvo on laskenut pääosin osakerahastojen arvon laskun vuoksi, mutta myös korkorahastojen arvo on laskenut merkittävästi. Lisäksi kotitaloudet tekivät tammi-kesäkuussa 2022 enemmän lunastuksia sijoitusrahastoista kuin uusia merkintöjä.  Kesäkuun 2022 lopussa kotitalouksien sijoitusrahasto-omistusten arvo oli 29,8 mrd. euroa. Kotitalouksien rahastosijoituksista suurin osa (39 %) oli osakerahastoissa.

Lähikuukausina on entistä enemmän mediaan nousseet myös valuuttakurssit, varsinkin nyt kun US Dollari tavoitti Euron – ja tulevaisuudessa varsinkin ruplan arvon muuttuminen muuttaa edelleen kansainvälisen kaupan rakennetta, ainakin Aasiassa.

Myös paikallisia asioita

Teemme sisältöä myös paikallisesti lähinnä Etelä-Suomessa, mutta on meillä sisältölistalla myös yksi sivu Tampereella, jonne valitettavasti tällä hetkellä emme liiemmilti kuitenkaan saa annettua sisältöä, mutta toiveissa olisi sivuston aktivointi vielä vuoden 2022 aikana. Tampere tarjoaa sivusto, olisi kuitenkin tarkoitus rakentaa aikalailla vastaavaksi kuin mitä esimerkiksi Osta Lohjalta tai Osta Helsingistä ovat. Tukemalla paikallisia, yksityisiä tai ketjuyrityksiä, autat omaa aluettasi pysymään vahvana ja elinvoimaisena. Myös pienempiä talousalueita on kehityksen kohteena sisältötuotannon kautta, kuten Lohjalla Tynninharju ja Lempola, ja Vihdissä mm. Veikkoinkorven teollisuusalue. Mutta on saatavilla myös uutissivusto, joka tarjoaa uutisotteita eri kaupungeista: citylehti.fi

What Goes Around Comes Around
Englanninkielinen hyvä sanonta hyvän kiertämistä. Antamalla saat takaisin. Raha säilyy paikallisesti 2-3 kertaisena liikenteessä auttaen kaikkia liiketoiminta-aloja, jos ostat tuotteesi paikallisista yrityksistä.

Paikallisia asioita käsitellään myös vuokra-asumiseen liittyvällä sivustollamme, joka on vankasti kiinni mm. Vaasan ja Lohjan alueen vuokra-asuntojen tilanteessa tuhansien jäsentensä sosiaalisen kanavan eli Facebookin ryhmien kautta.

Kestävä kehitys ja tulevaisuus

Näin digitaalisten alustojen aikakaudella on helppoa puhua kestävästä kehityksestä ja erilaisista tulevaisuuden kuvioista, mutta on tärkeätä myös tietää, mitä se kestävä kehitys on, ja mihin kaikkeen se liittyy.

Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa.

Kestävää kehitystä käsiteltiin ensimmäisen kerran YK:n Brundtlandin komissiossa 1987. Komission työstä sai alkunsa prosessi, joka on edennyt vuorovaikutteisesti eteenpäin niin valtioissa, kunnissa kuin kansainvälisissä yhteyksissäkin. Kestävän kehityksen politiikka on kehittynyt ja muotoutunut vähitellen yhä kattavammaksi ja monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Kestävän kehityksen asioita käsitellään myös termin ilmastopaketti alaisuudessa.

Tulevaisuuteen liittyvät myös tietoturvallisuus asiat, joista kerromme mm. Turvastore sivuston virusuutisten kautta, mutta myös VPN-sovelluksista VPN-uutissivuston kautta. VPN, eli virtuaalinen erillisverkko, tulee sanoista virtual private network. Se on tehokas työkalu yksityisyytesi turvaamiseen netissä. Tietopaketti VPN-yhteydestä, vinkit yksityisyydeen suojaamiseen ja suosituimpien VPN-palveluiden arvostelut löytyvät tuolta VPN-sivustolta.

Harrastukset, hyvinvointi ja me itse

Kokonaisvaltainen hyvinvointi syntyy levosta, liikunnasta, ravinnosta ja henkisestä energiasta. Ihminen on kokonaisuus, ja siksi jos osa hyvinvoinnin rakennuspalikoista puuttuu, kokonaisuus kärsii. Hyvinvointiin liittyvät niin se mitä syömme, kuin myös se, miten liikumme tai miten olemme sosiaalisessa kanssakäymisessä – myös omat lemmikkimme, kuten koirat voivat olla iso tekijä kokonaisuudessa.

Usein kokonaisvaltainen hyvinvointi eli wellness määritellään ihmisen aktiiviseksi prosessiksi elää terveempää elämää, jonka päämäärä on parempi elämänlaatu. Tähän prosessiin lukeutuu useimmiten terveyskäyttäytymisen peruskomponentit: liikunta, ravitsemus ja uni, nykyisin myös jollain tavalla rentoutuminen. Onko laihduttaminen osa hyvinvointia? Ei välttämättä, mutta se voi olla reitti kohti parempaa kehon tasapainoa.

Harrastuksista nousee oman kodin sisustaminen, remontointi ja jatkuva kehittäminen ja muokkaaminen – se liittyy myös omaan henkiseen hyvinvointiimme – ja toisaalta myös niiden talousasioihin. Aina kun rempataan isommassa määrin voi kyseeseen tulla myös laina-asiat ja oman talouden tarkastelu tarkemmin, jotta tiedetään, mihin oikeasti on varaa, joskus pieni nopea joustovippi voi olla tarpeen, mutta aina laina-asioiden kanssa pitää muistaa ne korot ja kulut ja se tosiasia, että jokainen laina ja vippi pitää myös pystyä maksamaan pois – eikä koskaan pidä ottaa lainaa vain sen varjolla, että se on mahdollista.

Ja samalla kun näitä raha-asioita miettii, on välillä hyvä kuunnella uusia biisejä tai lueskelle, mitä viihdetaivaalla tapahtuu viihteelle.fi sivustolta. Ja suoratoiston tarjoamia ohjelmia arvostellaan ja uutuuksista kerrotaan nettiruutu-sivustolla. Suoratoistokanavien käyttö nimittäin lisääntyy kokoajan – samalla myös suoratoistokanavien tarjonta muokkautuu lähes vuosittain, ja eri sarjat vaihtelevat palveluntarjoajalta toiselle.

Harrastuksiin on viime vuosina noussut kaikissa ikäryhmissä entistä enemmän myös digitaalinen pelaaminen, mobiilipelit ja tietokonepelit, joista iso osa on suoraan suunnattu aikuispelaajille – ja tarjolla on jos minkälaista ammunta-ja seikkailupeliä historiassa ja tulevaisuuden avaruustaisteluissa.

Jos pelaat tietokoneella raskaita pelejä, se yleensä vaatii hyvän pelikoneen jolla pelit pyörii ilman pätkimistä tai kaatumista. On siis hyvä tietää, että minkä koneen tarvitset pelaamista varten – tästä puhutaan mm. GamingCorner sivustolla, ja hieman eri tavalla digitaalisuutta tuodaan esille Bittiblogi-sivustolla.

Harrastuksiin voi kuulua myös nettiostokset, joita varten tuotamme alennuskoodeja ja tarjouksia alennuskooditsuomi.fi sivustolle lähes viikoittain – riippuen täysin mitä verkkokaupat ja vastaavat antavat meille tarjouksina.

Mahdollisuuksia lisätienesteihin

Monet sivustot netissä ja sosiaalisen median kanavissa kertovat myös mahdollisuuksista ansaita etänä oman päätyön ohessa. Tätä varten mekin olemme keränneet jotain tietoa affiliate markkinointiin liittyen StoryLineMarketing sivustolle. Storylinemarketing sivusto soveltuu aivan mainiosti käsittelemään myös affiliate-markkinointia, sekä tuomaan esille sen uutisia, ja tuomia mahdollisuuksia. Kysy ihmeessä lisää sivuston kommentointien kautta, ja saadaan toivottavasti aikaiseksi myös keskusteluja asian parissa.

Muuten lisätienesteihin voi päästä sijoittamisen kautta, mutta silloin on hyvä katsoa vähän sitä omaa riskitason mahdollisuutta, ja mitä arhessa on oikeasti mahdollista sijoittaa. Useimmat sijoitukset voivat tuottaa pitkällä aikavälillä, mutta nopeita tuloksia haluavat voivat joutua ottamaan isoja riskejä, ja silloin oman pääoman ja sijoituksen arvo voin nopeastikin tipahtaa – aivan kuten nyt on käynyt kryptomarkkinoilla. Kryptovaluutat ovat kuitenkin yhä vielä erittäin mielenkiintoinen sijoituskohde, varovaisuudella.

Osakesijoitukset ovat kuitenkin tilastollisesti yhä se pitkän aika välin sijoitusmuoto, jota kannattaa oikeasti miettiä – varsinkin jos olet sijoittamassa lapsesi tai lapsenlapsesi tulevaisuutta ajatellen. Viimeisen sadan vuoden aikana osakkeet ovat tuottaneet parhaiten. Keskimääräinen vuosituotto on pitkällä aikavälillä ollut noin 7 prosenttia. Yleensä tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä. Riski tarkoittaa todennäköisyyttä menettää sijoitettu raha.

Myös sisältöä muilla kielillä

Vaikka pääsisältö tuotetaan suomeksi, löytyy meiltä sisältöä myös muille kielille. Meillä on esimerkiksi tuotettu sisältöä englanniksi viikinkisivustolle vikingsday.com, joka käsittelee viikinkiaiheita varsin monipuolisesti, ja monesti historialähtöisesti. Tai eurheilun uutisiin erikoistunut ProEsports sivusto, joka kertoo valikoidusti eri pelien uutisia. Viikinkien tyyppisesti meillä on myös englanninkielisille netin matkaajille WildWest sivusto.

Ruotsiksi löytyy mm Funportal sivusto pelaamisesta kiinnostuneille ja Motorsport-sivusto ruotsalaiselle autourheilu-uutisille. Lisäksi autoilu ja autouutisista kerrotaan ruotsiksi bilxperten.se sivuston kautta.

Kaiken kaikkiaan sisältöä on vähän sieltä sun täältä aloilta. Ylläolevien lisäksi löytyy sisältösivustoja myös Saksaksi ja jopa Latviaksi.